POHJOISEN PIDOT 2023
Pohjois-Suomen maistuvimpia ruokamessuja vietettiin tammikuussa.
Ruoka-alan ammattilaisille suunnatut messut ovat uniikit ja ainoat laatuaan. Pitoja vietettiin tänä vuonna teemalla Ilo irti raaka-aineista.
PE 27.1.2023
Tullisali, OULU
Ilo irti raaka-aineista
Vuoden 2023 messuilla otettiin ilo irti raaka-aineista. Teeman mukaisesti vieraat pääsivät inspiroitumaan uutuuksista ja haastamaan tavarantoimittajia tuttujen tuotteiden kekseliäästä käytöstä.
Näinä aikoina raaka-aineiden tehokas hyödyntäminen ja luovuus ovat yhä keskeisemmässä roolissa jokaisen arjessa. Halusimme tarjota sinulle ideoita, joiden avulla voit loistaa työssäsi vieläkin kirkkaammin.
Mitä tulevilla messuilla on luvassa? Katso video:
Tunnelmia Pidoista vuosien varrelta
Tammikuussa 2023 järjestettävät Pohjoisen Pidot olivat 6. laatuaan. Tapahtuma kerää vuosittain yhteen satoja Foodservice- ja vähittäiskaupan alan ammattilaisia sekä kymmeniä tavarantoimittajia. Pidoissa nautitaan rennosta tunnelmasta, verkostoidutaan, tutustutaan tavarantoimittajien uutuuksiin, herkutellaan ja fiilistellään hyvää ruokaa livemusiikin tahdissa.
2015
Pohjoisen Pidot kulkivat ensimmäisinä vuosina nimellä Hovin Pidot. Nimi juontaa juurensa Kasvishoviin, jonka hovimaisesta tunnelmasta ammennettiin inspiraatiota messutunnelman luomiseen. Lähiruoka on ollut näyttävässä roolissa jo ensimmäisistä Pidoista lähtien.
2016
Syödään yhdessä -teema kokosi Pohjois-Suomen ruoka-alan ammattilaiset saman katon alle nauttimaan makuelämyksistä. Joonas Hämäläinen, Masterchef 2011, tarjoili yleisölle ruokademoja kun taas Juuni & Olkimaa -yhtye loi tilaisuuteen tunnelmaa eloisalla eloveenapopillaan.
2017
Kasvishovin 30-vuotisjuhlien kunniaksi Hovin Pidoissa pistettiin parasta ja pöytä koreaksi. Ohjelmassa oli yli 40 näytteilleasettajan osastoilla kiertelyn lisäksi ruokanäytöksiä kasvis- ja hävikkiruoasta sekä muhkeita arpajaisia.
Illan aikana lavalle nousivat niin oululainen irkkubändi Droichead, Suvi Teräsniska kuin Pete Parkkonenkin.
2019
Ruokamessut järjestetään ensimmäistä kertaa Pohjoisen Pidot -nimellä. Pohjoisen väki ja pohjoiset maut näkyivät niin tavarantoimittaja- kuin buffetpöytäkattauksessa. Musiikista vastasi Pauli Hanhiniemi ja viihtyvyydestä taikuri Roope Ylitalo.
2020
Talvikarnevaalien ympärille rakennetut messut kuljettivat vieraat makumatkalle ympäri maailman. Näytteilleasettajat muodostivat neljä herkullista alateemaa ja tarjoilivat maistiaisia: World tour, Finn hits, It’s tapas baby ja Made with love -hengessä.
Yleisö sai nauttia TT Big Bandin upeasta musiikista ja taitavien akrobaattien näytöksistä. Toiminnallisessa workshopissa pääsi kokeilemaan vihanneskimppusidontaa ammattilaisten johdolla.
2023
Parin koronavuoden jälkeen oli jälleen Pitojen aika. Vuonna 2023 otettiin ilo irti raaka-aineista. Kiitos käynnistä ja nähdään ensi vuonna taas uudestaan!